Jaoston palkitsemissäännöt
Nuorisojaosto palkitsee vuoden menestyneimmän Junior handlerin ja vuoden nuoren
koiraharrastajan. Palkintoina kummassakin kilpailussa on ruusuke, kiertopokaali sekä
lahjakortti koiratarvikekauppaan.
Vuoden 2023 nuori koiraharrastaja palkitaan kennelpiirin vuosikokouksessa.
Palkinnon saa korkeimmat pisteet kerännyt alle 19-vuotias Etelä-Pohjanmaan
kennelpiirin alueella asuva koiraharrastaja. Vuoden 2023 kilpailuun kerätään pisteitä
aikavälillä 1.6.-31.12.2023. Pisteitä saa niin koiratapahtumiin osallistumisesta kuin eri
lajeissa kilpailemisesta. Nuori tai nuoren huoltaja voi ilmoittaa koiratapahtumiin
osallistumisista Google Forms -lomakkeella koko vuoden ajan, kuitenkin viimeistään
31.12. Nuorisojaosto laskee pisteet, ilmoittaa voittajan kennelpiirille, ilmoittaa
voittajalle palkitsemisesta, hankkii palkinnot ja tiedottaa kilpailun tuloksista.
Pisteytystaulukko alla.
Vuoden Junior handler kisaan voi osallistua 10-17 vuotias Etelä-Pohjanmaan
kennelpiirin alueella asuva nuori. Vuoden 2023 kilpailuun kerätään pisteitä aikavälillä
1.1.-31.12.2023. Pisteitä kerryttää vain viralliset Junior handler -kilpailut. Pisteitä saa
osallistumisesta ja kisassa sijoittumisesta. Nuori tai nuoren huoltaja voi ilmoittaa
kilpailuihin osallistumisesta ja tuloksista Google Forms -lomakkeella koko vuoden
ajan, kuitenkin viimeistään 31.12. Nuorisojaosto laskee pisteet, ilmoittaa voittajan
kennelpiirille, ilmoittaa voittajalle palkitsemisesta, hankkii palkinnot ja tiedottaa
kilpailun tuloksista. Pisteytystaulukko alla.
Vuosittaisten kilpailujen säännöt