Vuoden 2028 ryhmänäyttelyt on anottava viimeistään syyskuun loppuun mennessä

21.9.2026

Vuoden 2028 ryhmänäyttelyt tulee anoa Kennelliitolta Omakoira-palvelussa viimeistään tiistaihin 30.9.2026 mennessä. Tarkistakaa, että ryhmänäyttelykiintiönne tulee käytettyä kokonaan.

Samalla muistutamme, että pentunäyttelyt, jotka järjestetään aikavälillä 1.7.-31.12.2027 tulee anoa viimeistään 30.9.2026 mennessä. Kaikkien rotujen, kansainväliset ja Nord-näyttelyt vuodelle 2029 tulee anoa Omakoirassa marraskuun loppuun mennessä. Kaksi ryhmänäyttelyä voidaan kennelpiirin anomuksesta yhdistää ja järjestää kaikkien rotujen näyttelynä. Ryhmänäyttelyiden yhdistäminen on anottava samaan aikaan kuin kaikkien rotujen näyttelyt ko. vuodelle.

Näyttelyanomus tehdään Omakoira-palvelun kautta. Uudistuneessa Omakoirassa anomukseen tulee tallentaa toimikunnan jäsenet joko valtuutusavaimen tai ko. henkilön jäsennumeron mukaan. Mikäli järjestävässä yhdistyksessä ei ole Kennelliiton jäseniä, joilla on näyttelyn anomisoikeus, anomuksen pystyy tekemään Kennelpiirin toimihenkilö, jolla on näyttelyn anomisoikeus.

Näyttelyä anottaessa tulee huomioida, että näyttelytoimikunnan sihteerin tulee olla pätevöity kehätoimitsija tai ulkomuototuomari.

Nyt syksyllä on myös oiva aika kerrata näyttelynjärjestäjän taidot käymällä Kennelliiton verkkokurssi näyttelynjärjestäjille. Verkkokurssi löytyy tästä linkistä: https://kennelliitto.vuolearning.fi/login/1-naeyttelynjaerjestaejaen-verkkokurssi

Kennelliitto on määrittänyt ulkomuototuomarien koulutusviikonloput, jolloin ei saa järjestää mitään näyttelyitä. Vuonna 2028 koulutusviikonloppu on 12.-13.2.2028.